Uutiset
![]() |
Yhteenveto kaudesta 2010-2011
Edustusjoukkueen tavoitteeksi kaudelle 2010-2011 oli asetettu 2 divisioona. Joukkue pääsi karsintoihin sijoittumalla toiseksi 3. div. lohko 2:ssa.
Joukkue muodostui nuorista pelaajista. Olimme 3. div. nuorin joukkue mutta ehdottomasti nopein. Nopeus ja taitavuus ei kuitenkaan riittäneet 2 divisionaan. Tähän vaikutti osaltaan rosterimme kapeus.
Joukkueessamme luisteli 16 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Karsintojen aikana huomasimme että 2 div. tarvitaan 4 suhteellisen tasaista kenttää. Vauhti on kova ja loukkaantumisia tulee kauden aikana aina muutamia.
Nyt katseet on jo suunnattu seuraavaan kauteen tavoitteena edelleen nousta 2 divisioonaan. Menestyksemme tänä kautena on tuottanut monia pelaajatiedusteluja ympäri Suomea.
Joukkue kiittää kaikkia tukijoita ja kannattajia menneestä kaudesta.
Terveisin Karri Lehtinen / Edarit jojo
Tässä linkki 2 div. karsinnoista, peleistä ja sarjataulukosta
