Luistelu- ja kiekkokoulu

Kiekkokoulussa opetetaan sekä luistelun alkeita että kiekkoilun perustaitoja.
Jäällä on useita opetusryhmiä ja runsaasti ohjaajia.
Malmin halli on moderni ja miellyttävä harjoittelupaikka.
Jäällä on yhtä aikaa pienempiä ja isompia kiekkoilijoita.
Vanhemmat voivat seurata opetusta hallin yläkatsomosta.
Leíjona-kiekkokoulun rehtori Olli Järvinen.
Kiekkokoulun jälkeen voi päästä mukaan RW-joukkueisiin, joita on tällä hetkellä vuonna 2004 syntyneistä lähtien.

 

AJO-OHJE MALMIN HALLILLE

LEIJONA-KIEKKOKOULUN UUSI LUKUKAUSI 2010 - 2011 ALKAA SYYSKUUN 19.PVÄ SU KLO 12.15 -13.15.  TERVETULOA !

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

 Nelivedosta kahden terän tekniikkaan - mukavasti redarimeiningillä! Leijona-kiekkokoulu® on Red Wingsin rekisteröimä tavaramerkki.

 

Mukaan voivat tulla kaikki 4-9-vuotiaat luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet pojat ja tytöt.

Lukukauden hinta on 60 € . (Sisaralennus 5 e). Kiekkokoulumaksuun sisältyy opetus, RW-harkkapaita sekä vakuutus. Ensimmäinen kerta on vapaaehtoinen kokeilu, mikäli ette jatka kiekkoulussa jostain syystä. Emme veloita osallistumismaksua.

Kiekkokoulun syyslukukausi  jatkuu joulukuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen koululaisilla on mahdollisuus siirtyä Red Wings -joukkueisiin, joita on tarjolla aina v. 2004 syntyneistä alkaen. Uusin joukkue (RW04) perustettiin 2010 keväällä. 2011 jatkamme kiekkokoulua aina maaliskuun loppuun saakka.

LISÄTIETOJA:
Kiekkokoulun rehtori Olli Järvinen, puh. 040 5919371, email: olli.jarvinen@redwings.fi tai kiekkokoulun hallintojohtaja Jari Vento puh. 045 3222 022, email: jari.vento@redwings.fi

Ilmoittautumiset: Jari Vento puh. 045 3222 022, email: jari.vento@redwings.fi - Ilmoittautuessa kerrottava lapsen nimi, sotu, kotiosoite, huoltajan nimi, puh.nro ja sähköpostiosoite.

 
 

 

MITÄ KIEKKOKOULUSSA OPITAAN?

Liikunnan riemua leikkien ja pelien avulla sekä tietysti luistelun ja jääkiekkoilun alkeita. Taitojen opettelu tapahtuu rauhalliseen tahtiin. Kenestäkään ei tarvitse vielä tulla "täydellistä" kiekkoilijaa, mutta kaikki pääsevät varmasti omin avuin jäällä eteenpäin ja oppivat mailan ja kiekon hallintaa.

 

Kiekkokoululaiset jaetaan eri ryhmiin ikänsä, kokonsa ja taitojensa mukaan. Kiekkokoulu käy varmasti hyvästä kertauksesta jo aiemmin luistelua harrastaneelle, joka haluaa siirtyä joukkueisiin.

 

Red Wingsin Leijona-kiekkokoulun®  periaatteena on, että samanikäiset lapset toimivat keskenään. Taitoerot voivat samassa ikäluokassa olla aluksi näkyviä, mutta tasoittuvat nopeasti. Lapselle, myös taidollisesti erityislahjakkaalle, on tärkeää, että hän saa toimia ikäistensä kanssa samassa ryhmässä, sillä psyykkinen kehitys kulkee harvoin käsi kädessä taidollisen kanssa. Tästä lähtökohdasta opetellaan kiekkokoulussa jääkiekkoa kolmessa vaiheessa:

 

1. Ensimmäisellä syksystä jouluun tai kevääseen kestävällä jaksolla opetellaan luistelua ammattitaitoisten kiekkokoulun vetäjien tuella.

2. Seuraavaksi keskitytään luistelutekniikkaan tarkemmin sekä kiekon hallintaan. Tuntien viimeinen vartti harjoitellaan pelaamista joukkueena.

3. Loppukaudeksi siirrytään pääasiassa pelkkään joukkupelaamiseen kohti Suomen Jääkiekkoliiton organisoimaa Leijona-liigaa, jossa ollaan ihan oikea Red Wingsin ikäluokkajoukkue!

 

 

 

 

 

 

VARUSTEET:

Pakolliset varusteet ovat

 

  • luistimet,

  • kypärä kasvoristikolla,

  • kaulasuoja,

  • jääkiekkomaila sekä

  • lämmin (ei liian kuuma) asu hanskoineen/sormikkaineen halliolosuhteisiin

 

 

Muitakin jääkiekkovarusteita saa käyttää, mikäli sellaisia omistaa. Luistinten tulee olla sopivan kokoiset ja terävät.

Mailan pitää olla ns. juniorimaila, joka on varreltaan aikuisten mailaa ohuempi. Maila on oikean mittainen, kun se ulottuu leukaan asti pelaajan seistessä luistimilla. Tärkeää on huomioida pelaajan kätisyys ts. pelaako oikealta (rigth) vai vasemmalta (left) eli kumpi käsi on alempana mailanvarresta kiinnipidettynä. Se ratkaisee mailan lavan käyryyden suunnan.

 

Kypärä ristikkoineen ja kaulasuojus tulee olla jääkiekkoa varten hyväksyttyä mallia. Näissä asioissa avustaa tarvittaessa osaava ja ammattitaitoinen urheiluväline liike esim. Intersport Puhos Itäkeskuksessa Puotilan ostoskeskuksessa.

MUUTAMA SANA LUISTIMISTA:


Luistelun opettelu onnistuu vain silloin kun seuraavat asiat ovat kunnossa:

  • Terät ovat terävät. Terän molemmat kantit tulee tuntua teräviltä koko pituudeltaan. Jos terä puree peukalon kynteen, puree se jäähänkin. Uudet luistimet pitää aina terottaa ja muotoilla. Teräsuojia pitää aina käyttää jään ulkopuolella
  • Luistimet ovat sopivan kokoiset. Kasvunvaraa korkeintaan yksi numero. Luistimen koon voit tarkastaa ottamalla pohjallisen luistimesta ja verrata sitä lapsen jalkaan.
  • Luistimet ovat tukevasti jalassa. Nykyajan luistimet ovat yleensä niin tukevat, ettei nauhoja tarvitse vetää ihan tiukalle: kunhan nauhoissa ei ole löysää ja tiukka solmu lopuksi. Nauhoja ei vedetä nilkan ympäri, koska se haittaa nilkan luontaista toimintaa ja vääristää luisteluasentoa. Luistimen sisään normaaliolosuhteissa vain yksi lämmin (frotee-) sukka.
  • Lähimmät teroituspaikat: Malmin jäähalli, one1more sports – pro center ja Intersport–Puhos Puotinharjun ostoskeskuksessa.

OMA HARJOITTELU:


Kotona on hyvä harjoitella luistinten sitomista jalkaan ja tasapainoilla niiden kanssa; muista kuitenkin teräsuojat! Jäähalleissa on myös maksuttomia yleisöluisteluvuoroja (osassa ilman mailoja). Useat tekojääkentät (Kalliossa, Lassilassa, Oulunkylässä, Pukinmäessä, Käpylässä) ovat avoinna yleisölle marraskuusta lähtien (maila mukaan). Lisäksi tietysti luonnonjäät sään mukaan.

Katso alla olevista linkeistä kiekkokoulun ja tyttökiekon nelisivuinen, A5-kokoinen, mainosesite ja A3-kokoinen juliste pdf-tiedostoina.

PDF-tiedostoRW_Esite_KK_GHD.pdf (2.3 MB)
Kiekkokoulun ja tyttökiekon esite.
PDF-tiedostoRW_Juliste.pdf (838 kB)
Kiekkokoulun ja tyttökiekon mainosjuliste.