Luistelu- ja kiekkokoulu

Kiekkokoulussa opetetaan sekä luistelun alkeita että kiekkoilun perustaitoja.
Malmin halli on moderni ja miellyttävä harjoittelupaikka.
Jäällä on yhtä aikaa pienempiä ja isompia kiekkoilijoita.
Vanhemmat voivat seurata opetusta hallin yläkatsomosta.
Leíjona-kiekkokoulun rehtori Olli Järvinen.
Kiekkokoulun jälkeen voi päästä mukaan RW-joukkueisiin, joita on tällä hetkellä vuonna 2004 syntyneistä lähtien.

 

AJO-OHJE MALMIN HALLILLE

 Kiekkokoulun ohjaajat varustaa

LEIJONA-KIEKKOKOULUN  

KEVÄTKAUSI

- ryhmät jo lähes täynnä  -

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Red Wingsin perinteinen kiekkokoulu jatkuu joulutauon jälkeen sunnuntaisin 15.1.2012 alkaen. Kellonaika on tuttuun tapaan klo 12.15-13.15 ja paikka Malmin halli. Kiekkokoulun kevätkausi jatkuu maaliskuun 25. päivään saakka.

Mukaan mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Ilmoittaudu ajoissa, jotta kiekkokoulupaikka varmistuu. HUOM. KEVÄÄN SUOSITTU KIEKKOKOULU ON VALITETTAVASTI JO LÄHES TÄYNNÄ. MUUTAMIA PAIKKOJA VIELÄ VAPAANA 2005 TAI AIEMMIN SYNTYNEILLE.

Kiekkokouluun voivat tulla kaikki 4-9-vuotiaat luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet pojat ja tytöt.

Kiekkokoulun kevätkauden hinta on 50 euroa ja hintaan sisältyy ohjaus, harjoituspaita ja vakuutus. Sisaralennus 5 euroa.

Uusille kiekkokoululaisille järjestetään infotilaisuus Malmin hallin kahvion kabinetissa keskiviikkona 11.1. klo 18.00. Tervetuloa kyselemään kiekkokoulusta ja jääkiekkoharrastuksesta.

LISÄTIETOJA:

Kiekkokoulun rehtori Olli Järvinen, puh. 040 5919371, email: olli.jarvinen@secotools.com tai Juha-Pekka Laitinen puh. 040 356 1138, email: jp.laitinen@redwings.fi

Ilmoittautumiset: Juha-Pekka Laitinen puh. 040 356 1138, email: jp.laitinen@redwings.fi - Ilmoittautuessa kerrottava lapsen nimi, sotu, kotiosoite, huoltajan nimi, puh.nro ja sähköpostiosoite. 


 
 

 

MITÄ KIEKKOKOULUSSA OPITAAN?

Liikunnan riemua leikkien ja pelien avulla sekä tietysti luistelun ja jääkiekkoilun alkeita. Taitojen opettelu tapahtuu rauhalliseen tahtiin. Kenestäkään ei tarvitse vielä tulla "täydellistä" kiekkoilijaa, mutta kaikki pääsevät varmasti omin avuin jäällä eteenpäin ja oppivat mailan ja kiekon hallintaa.

 

Kiekkokoululaiset jaetaan eri ryhmiin ikänsä, kokonsa ja taitojensa mukaan. Kiekkokoulu käy varmasti hyvästä kertauksesta jo aiemmin luistelua harrastaneelle, joka haluaa siirtyä joukkueisiin.

 

Red Wingsin Leijona-kiekkokoulun  periaatteena on, että samanikäiset lapset toimivat keskenään. Taitoerot voivat samassa ikäluokassa olla aluksi näkyviä, mutta tasoittuvat nopeasti. Lapselle, myös taidollisesti erityislahjakkaalle, on tärkeää, että hän saa toimia ikäistensä kanssa samassa ryhmässä, sillä psyykkinen kehitys kulkee harvoin käsi kädessä taidollisen kanssa. Tästä lähtökohdasta opetellaan kiekkokoulussa jääkiekkoa kolmessa vaiheessa:

 

1.  Aluksi (aloittelijat, pääasiassa 2005-2007–syntyneet) opetellaan pääasiassa luistelua. Toimintaa jäällä ohjaavat kiekkokoulun vetäjät, mutta lapsi voi toimia myös oman tai omien vanhempiensa kanssa.

2. Seuraavaksi opetellaan luistelua ja kiekon hallintaa. Osallistujien määrästä ja ikärakenteesta riippuen harjoitellaan jäällä 1-3 samanaikaisessa ryhmässä. Kun on ensin maltettu opetella ja harjoitella luistelua ja muita jääkiekon perustaitoja, tunnin viimeinen vartti pelataan!

3. Viimeinen kiekkokouluvaihe on pelaaminen kiekkokoulun joukkueessa. Se harjoittelee omana ryhmänään kiekkokoulun puitteissa ja mahdollisuuksien mukaan nuorimpien Red Wingsin ikäluokkajoukkueiden kanssa, mutta ei pelaa vielä missään sarjassa. Kiekkokoulun joukkueelle valitaan vanhemmista ihan oikea johtoryhmä eli valmentaja, joukkueenjohtaja ja huoltajia. Kevään toiminta loppuu huhtikuussa ja jatkuu seuraavalla syys-kevätkaudella samaan malliin. Sitä seuraavalla kaudella ollaankin jo tarpeeksi vanhoja osallistumaan Suomen Jääkiekkoliiton eteläisen alueen organisoimaan Leijona-liigaan, ja ollaan ihan oikea Red Wingsin ikäluokkajoukkue.

 

 

VARUSTEET:

Pakolliset varusteet ovat 

  • teroitetut luistimet,

  • kypärä kasvoristikolla,

  • kaulasuoja,

  • jääkiekkomaila sekä

  • lämmin, mutta hengittävä, ei liian kuuma asu: kevyttoppapuku tai paksu verryttelypuku.

  • hanskat/sormikkaat halliolosuhteisiin - suositellaan jääkiekkohanskoja, jotka ovat turvallisimmat ja mukavimmat kun tasapainoa vielä harjoitellaan...

 

Yhteistyökumppanimme Intersport Puhos myy Bauerin edullista varustealoituspakettia, josta näytteen saatte halutessanne kiekkokoulussamme.

 

Muitakin jääkiekkovarusteita saa käyttää, mikäli sellaisia omistaa. Luistinten tulee olla sopivan kokoiset ja terävät.

Mailan pitää olla ns. juniorimaila, joka on varreltaan aikuisten mailaa ohuempi. Maila on oikean mittainen, kun se ulottuu leukaan asti pelaajan seistessä luistimilla. Tärkeää on huomioida pelaajan kätisyys, ts. pelaako oikealta (right) vai vasemmalta (left) eli kumpi käsi on alempana mailanvarresta kiinnipidettynä. Se ratkaisee mailan lavan käyryyden suunnan.

 

Kypärä ristikkoineen ja kaulasuojus tulee olla jääkiekkoa varten hyväksyttyä mallia. Red Wings -junnujen kypärän väri on  punainen. Näissä asioissa avustaa tarvittaessa osaava ja ammattitaitoinen urheiluvälineliike Intersport Puhos Itäkeskuksessa Puotilan ostoskeskuksessa.

MUUTAMA SANA LUISTIMISTA:


Luistelun opettelu onnistuu vain silloin kun seuraavat asiat ovat kunnossa:
 

  • Terät ovat terävät. Terän molemmat kantit tulee tuntua teräviltä koko pituudeltaan. Jos terä puree peukalon kynteen, puree se jäähänkin. Uudet luistimet pitää aina terottaa ja muotoilla. Teräsuojia pitää aina käyttää jään ulkopuolella
  • Luistimet ovat sopivan kokoiset. Kasvunvaraa korkeintaan yksi numero. Luistimen koon voit tarkastaa ottamalla pohjallisen luistimesta ja verrata sitä lapsen jalkaan.
  • Luistimet ovat tukevasti jalassa. Nykyajan luistimet ovat yleensä niin tukevat, ettei nauhoja tarvitse vetää ihan tiukalle: kunhan nauhoissa ei ole löysää ja tiukka solmu lopuksi. Nauhoja ei vedetä nilkan ympäri, koska se haittaa nilkan luontaista toimintaa ja vääristää luisteluasentoa. Luistimen sisään normaaliolosuhteissa vain yksi lämmin (frotee-) sukka.
  • Lähimmät teroituspaikat: Malmin jäähalli, one1more sports – pro center ja Intersport–Puhos Puotinharjun ostoskeskuksessa.

OMA HARJOITTELU:


Kotona on hyvä harjoitella luistinten sitomista jalkaan ja tasapainoilla niiden kanssa; muista kuitenkin teräsuojat! Jäähalleissa on myös maksuttomia yleisöluisteluvuoroja (osassa ilman mailoja). Useat tekojääkentät (Kalliossa, Lassilassa, Oulunkylässä, Pukinmäessä, Käpylässä) ovat avoinna yleisölle marraskuusta lähtien (maila mukaan). Lisäksi tietysti luonnonjäät sään mukaan.